maanantai 13. maaliskuuta 2017

Eihän täs kauaa menny, eihän...

Huh heijaa, vähä yli puoli vuotta vaa! Kiirusta on Emännällä pitäny, ku ei ehi mun asioita näpytellä. Ei vaa, LAISKA  se on!!! Tai sit toi neuloosi-tauti on sil niin mahoton, että puikot vaan kilkkaa aina ku muuten ois vapaata.

Onneks se sentään muistaa mun kans ulkoilla <3 joka päivä. Aamuin illoin tehdään kiva lenkura ja joskus mulla on oikein onnenpäivä ku saadaan Depi (Anun kanssa) mukaan. Ja ohan toi Depi ollu meil välillä yökylässäkin, joten eipä valittamista!!!

Ja välillä tulee Tuiskukin (Johannan kanssa) mua moikkaamaan. Ne on onnen hetkiä ne.

Ja arvatkaa, millanen vauhti mulla on, jos Emäntä joskus antaa mulle luvan lähtee ite naapuriin, jossa Emännän pojanpojat oottaa mua pihalla. Huippunopeutta ei oo päästy mittaamaan, mutta Emäntä sanoo, että kaks sekuntia kestää se matka, ku mä lennän. No, mähän vaa juoksen, mutta Emäntä väittää, että lennän, ku ei se näe must ku viivan. Poikien kans on kiva puuhastella. Vaikka nykyään ne kyl haluaa mua vaan taluttaa, mikä on must aika hassua - mutta nöyrästi kuljen perässä (tai vedän). Saan mä sit vapaastikin juosta - ja aina ensin käyn tutkimassa kompostin. Vähä vaa harmittaa, ku siinä on aitasäleikkö ympärillä ;)

Yhtenä aamuna meinasin männyn juurella pissata, mut sieltä lähtikin hiiri karkuun! Yritin napata sitä, mutta heti se hävis. Emäntä nauro, ettei se mitään hävinny, ku juoksi vaan kodin seinän viertä ja omenapuun alle, mutta mä vaan pyörin männyn ympärillä, ja yritin sitä otusta löytää. En löytäny, pyh!

Emäntä ei oo mua kouluttanu mitenkään pitkiin aikoihin, mutta yhen lelun se mulle hankki. Semmonen pönttö, mihin mä pudotan pallon reikään ja toisesta reiästä tulee namipalkkio. Kyllä mulla vähän aikaa meni, ennenkuin opin sen, mutta nykyään saan usein koko ruoan sillä keinolla. Sehän on hauskaa ajankulua ;) Emännällä olis siitä videokin, mutta ei se reppana osaa sitä tänne liittää.

Mä oon oppinu syömään Dentastixiä. Ennen mä vaan niitä piilottelin mattojen alle ja sohvatyynyjen väliin, mutta sit mä yhtäkkii hokasin, että niitähä voiki syyä. Niinpä mä nyt aina ennen nukkumaanmenoa saan yhen Dentastixin. Yleensä Emäntä vuorostaan piilottaa sen peiton alle ja mä saan ettiä.

Tämäpä oli nyt harvinainen tilanne, että Emäntä sai tämänki verran näpyteltyä mun kuulumisia.
Eiköhän me palata näihin kuvioihin taas......joskus puolen vuoden päästä???  (Usko tai älä, kohta sil on taas puikot käsissä!)

Terv. Fiksu, The Hirmuinen Hiirestäjä

No, tässä mä oon vähän Emännän apulaisena ompeluhommissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti