Uusi herkku

Emäntä tykkää kattoo Emmerdalea joka ilta. Kovin hyvin se ei siltä onnistu, koska JUST SILLON on mulla riehunta-aika ja HALUAN, että Emäntä riehuu mun kanssa. Se on keksiny vaikka mitä konsteja mun hillitsemiseksi, mutta mä vaan hyppään syliin ja nuolen, nuolen, nuolen ja revin paitaa ja raavin ja raavin, että se toope tulis mun kans leikkimään. Joskus se nappaa mut kainaloon ja laittaa toiseen huoneeseen rauhottumaan!!! Oon mä siihenkin sopeutunu, en mä siellä huuda, vaikka mieli tekiskin. Mutta nyt on Emäntä keksiny konstin: Se älys ostaa mulle semmosen aika ison oikean naudan luun, joten nythän mulla onkin kunnolla tekemistä sen Emmerdalen ajan!!! Siinä kuluu kivasti aikaa, ku sitä luuta järsin. Enkä malttais lopettaa Emmerdalen jälkeenkään, mutta kyllä Emäntä sen luun ottaa multa pois (muilla herkuilla houkuttelemalla!) ja laittaa sen takan päälle seuraavaa iltaa varten.

Tänään aamulenkillä kyllä nappasin hangen alta ihan oman herkun: Ei Emäntäkään oikeen tiennyt, mikä se oli, mutta ei se poiskaan sitä multa saanut. Isäntä oli sitä mieltä, että se "keppi" oli hauen selkäranka. Isäntä oli savustanut ison hauen ja ne jämät oli sitten viety kompostiin, josta varmaan sitten linnut olivat  kuljettaneet sen rangan pellolle. Nyt näyttää Emäntä jännäävän mitä mun masulle tapahtuu, ku sen "kepin" söin.

Terv. Fiksu, The Luunjärsijä

Kyttäilyä

Moi vaan!
Kaikenmoista puuhaa on tullut harrastettua. Ainakin mä sillontällön vahdin Emännän laukkua - ettei se pääsis livahtamaan mihinkään ilman mua. Siis Emäntä. (Se laukku ei livahda ilman Emäntää.) Ja lintulaudalla käy välillä orava. Sitä pitää kyttäillä ihan nenä kiinni ikkunassa. Ja sitte on toinen ikkuna, josta mä päivystän, millon pikkupojat tulee ulos leikkimään. Ja ku ne tulee, mä huudan, haukun ja kiljun, ku mä tahtoisin mukaan. Joskus mä pääsen, joskus en.

Hyvin ollaan päästy Emännän kanssa lenkillekin tänä talvena, ku Emäntä osti ittelleen Icebugit, ni ei haittaa, vaikka lenkkireitti on jäässä. Ennen Emäntä tuppas olemaan aina perseillään, mutta nykyään se oon vaan mä, joka oon välillä kyljelläni ku mun hakkapeliitat ei oikein toimi. Joskus on sitte taas sellaset kelit, että mulle tulee ylimääräset painot jalkoihin. Kyllä silloin kunto kasvaa - ja mä osaan jo suosiolla mennä suoraan saunalle suihkuun, että saadaan lumipallot pois jaloista.

Emäntä on vähä laiskistunu. Se ei enää kauheesti viitti keräillä mun leluja pois lattialta. Se on pannu MUT töihin! Mun pitää ITTE kerätä lelut!!! Onko järkee??? Noh, Emännän ansioksi täytyy kyl sanoo, että saan mä joka lelusta namin, ku osaan kantaa sen laatikkoon.

No, tässähän mä vahdin Emännän käsilaukkua. Tiiätteks mikä paikka tää on?

...no täähän on Emännän kampauspöytä!!! Ihan hyvä vahtipaikka ;)

Tossa on toi lintulauta, jossa se oravakin välillä käy. Just äskenkin se orava siinä oli, mutta toi Emäntähän on jo niin vanha ja hidas, että eihän se ehtiny kuvata ajoissa. Orava häippäs.

Näkyykä poikia, näkyykö??? Oih ja voi, nyt ei vielä näy. Mutta jos mä täs kyttään koko päivän, ni varmana jossain vaiheessa näkyy :)

Ette kyl arvaa kuka tää sitte on ja mitä sen kuva tääl tekee. No, tää mortta on Piukkis ja se asustelee meillä, MEILLÄ! Se on kyl sen verran ilkee, että se saa olla vaan tuol yläkerrassa. Joskus mä saan mennä sitä moikkaamaan, mutta joka kerta se sohasee mua kohti ilkeesti tassuillaan - tekee semmosia karatepotkuja, että multa pääsee HAUKKU, Vaikka mä muuten en sitä yleensä haukukaan. Vähän mä oon kateellinen ku Emäntä vie sille hyvänhajusta ruokaa joka ilta ja aamu, eikä anna sitä ruokaa mulle. Mä saan vain kuivia nappuloita!